Osaamisesta onnellisuutta
Uskon vahvasti siihen, että jokainen voi vaikuttaa omaan ja lähimmäistensä hyvinvointiin. Välittäminen, auttaminen ja huomioiminen ovat arjen keinoja tehdä oman elämän hyvinvointipolitiikkaa.
Tämän hyvinvointipolitiikan juuret ovat sivistyksen ytimessä, elinikäisen oppimisen ja osaamisen lähteillä.
Laadukkaan, tarkoituksenmukaisen ja arvostetun kasvatustyön perusta on kodeissa, jotka ansaitsevat yhteisön tuen kohdennettujen kuntapalveluiden kuten varhaiskavatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksenkin tahoilta. Meidän aikuisten ja etenkin päättäjien tehtävänä on huolehtia yhdessä siitä, että perheet ja tulevaisuutemme todelliset tekijät, lapset ja nuoret, saavat mahdollisuuden saavuttaa oman parhaansa.